Anttilan tarina 1697–1997

Salkolahden mökit sijaitsevat mäellä, jolla sama suku on asunut yli kolmesataa vuotta. Ensimmäinen isäntämerkintä Koiviston Alasesta on vuodelta 1697. Anttila syntyi omaksi talokseen 1790-luvulla, ja mökkien vuokraus alkoi 1940-luvun lopulla — se on jatkunut siitä lähtien.

Tämä on Seppo Unnaslahden vuonna 1997 Anttilan 300-vuotisjuhlaan kokoama historiikki, kirjoitettuna selkeällä nykykielellä. Se ei ole markkinointitekstiä vaan sukuselvitys: nälkävuosia, sotia, torppia, kirkonkirjoja ja tavallista raskasta työtä.

Sivu on tarkoitettu niille, joita kiinnostaa. Suvun jäsenille se on myös yhteinen säilytyspaikka.

Alkusanat

Suvun juurien tutkiminen on matka menneisyyteen. Koiviston Anttilan vaiheita voidaan seurata yli kolmen vuosisadan ajalta. Talon historia muodostaa ketjun, jossa jokainen sukupolvi liittyy edelliseen.

Kirjoittaja Seppo Unnaslahti kiinnostui Anttilan suvusta jo 1970-luvulla. Hän tiesi, että talossa säilytettiin vanhoja sukuselvityksiä. Tiedot olivat olleet pohjana myös sukuviirille, joka luovutettiin Anttilan isäntäväelle Pirkanmaan maatalousnäyttelyssä. Varhaisia tutkimuksia oli tehnyt Jalmari Finne jo 1930-luvulla.

Talvella 1976 Unnaslahti sai tutkia Anttilassa säilytettyjä asiakirjoja kaikessa rauhassa. Hän koki löytäneensä yhteyden aikaisempiin sukupolviin. Tästä alkoi koko elämän mittainen kiinnostus historiaan ja sukututkimukseen.

1990-luvun alussa Salkolahden perhe ehdotti Anttilan 300-vuotisjuhlan järjestämistä. Juhla pidettiin vuonna 1997. Tätä varten Unnaslahti kokosi suvun ja talon vaiheet yhteiseksi historiikiksi.

Alkuperäinen historiikki on ulkoasultaan vaatimaton, mutta sen sisältö on koottu suurella kunnioituksella. Jokainen ihminen ja tapahtuma on pyritty muistamaan arvokkaasti. Kolmensadan vuoden historiaan mahtuu raskasta työtä, sotia, menetyksiä, toivoa, iloa ja onnistumisia.

Kirjoittaja kehottaa lukijaa kulkemaan mielessään esivanhempien mukana: kaskenpoltossa, sadonkorjuussa, kirkkomatkalla, kalassa, rakennustöissä ja metsällä. Nykyhetkessä on elettävä, mutta tämän päivän elämä rakentuu aikaisempien sukupolvien työn varaan.

Viimeiset alkusanojen rivit kirjoitettiin pöydän ääressä, jonka Heikki Anttila oli tehnyt ennen Australiaan lähtöään 1900-luvun alussa. Pöytä kulkeutui perintönä ensin Sarvisaloon ja myöhemmin Unnaslahteen. Heikki kaipasi Australiassa voimakkaasti takaisin Anttilaan ja Längelmäelle.

Historiikin tarkoitus on vahvistaa suvun yhteenkuuluvuutta. Anttila yhdistää sekä eläviä että jo poisnukkuneita suvun jäseniä. Kuten alkuperäinen kirjoittaja toteaa: on hyvä käydä kotona – Anttilassa.

Kuhmoisissa 7. elokuuta 1997
Seppo Unnaslahti

Anttilan talon historia sukupolvittain

Anttilan historia alkaa Koiviston Alasen talosta. Vuoden 1697 isäntämerkintää pidetään Anttilan myöhemmän isäntäketjun alkuna. Varsinainen Anttila syntyi, kun Alanen jaettiin 1790-luvulla.

1. sukupolvi – Alasen isännät 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa

1690-luvun suuret nälkävuodet koettelivat myös Koiviston kylää. Alanen oli joitakin vuosia autiona tai ainakin niin köyhä, ettei talo pystynyt maksamaan veroja.

• Samuel Heikinpoika merkittiin Alasen isännäksi vuonna 1697.
• Erkki Heikinpoika oli isäntänä vuosina 1701–1709.
• Heikki Heikinpoika (1688–1742) johti taloa vuosina 1710–1735.
• Heikki luovutti talon pojalleen jo 47-vuotiaana.
• Heikin puoliso oli Kirsti Koiviston Yliseltä (1693–1762). Hänen sukulinjaansa voidaan seurata 1500-luvulle asti.

2. sukupolvi – Juho Heikinpoika

Juho Heikinpoika syntyi 21. kesäkuuta 1712. Hänestä tuli Alasen verosta vastaava talonhaltija vuonna 1736. Hän luopui isännyydestä vuonna 1756 ja eli sen jälkeen vielä noin 40 vuotta.

• Juho vihittiin vuonna 1733 Pirkko Poukan kanssa. Pirkko syntyi vuonna 1706 ja kuoli Alasella vuonna 1768.
• Juholla oli ainakin seitsemän sisarusta.
• Matti (1719–1791) jäi asumaan Alaselle vaimonsa Kirstin kanssa.
• Heikki (s. 1721), Kirsti (s. 1723) ja Maria (s. 1729) muuttivat Orivedelle.
• Anna (s. 1727) avioitui Koiviston ruotusotamiehen Erik Wargin kanssa.
• Nuorimmat sisarukset olivat Riitta (s. 1730) ja Yrjö (s. 1732).

3. sukupolvi – Alasen jako ja Anttilan synty

Juho Juhonpoika (1734–1782) otti Alasen isännyyden vuonna 1757. Hän luovutti talon pojalleen vuonna 1779 ja kuoli kolme vuotta myöhemmin vain 47-vuotiaana. Hänen puolisonsa oli Sofia Antintytär Längelmäen Kylänojalta (1740–1806).

• Heidän poikansa Yrjö merkittiin veroa maksavaksi isännäksi jo 20-vuotiaana vuonna 1780.
• Sisaruksiin kuuluivat myös Tuomas, Kirsti, Yrjö, Maria ja Antti.
• Nuorin veli Antti sai erotettua osuutensa Alasesta vuonna 1796 tai 1797. Tästä osasta muodostui Anttila.
• Anttila mainitaan Längelmäen rippikirjassa jo vuonna 1789. Antti oli ilmeisesti rakentanut omia rakennuksiaan Alasen tontille ennen virallista jakoa.

Antti Juhonpoika syntyi vuonna 1748 ja kuoli vuonna 1805. Hänen puolisonsa oli Sofia Juhontytär (1761–1837). Sofian isä oli Koiviston kylän seppä Juho Yrjönpoika, ja äiti oli ruotusotamies Juho Granatin tytär Liisa.

Antin ja Sofian tunnetut lapset olivat Heta, Anna Liisa, Juho, Maria ja Manu. Juho jatkoi myöhemmin Anttilan isäntänä. Maria avioitui Talviaisten Siltalan torpparin Manu Israelinpojan kanssa. Manu muutti Ristijärven Mattilaan ja toimi myöhemmin myös seurakunnan luottamustehtävissä.

Antin kuoltua Sofia avioitui uudelleen vuonna 1807 Salomon Salomonpojan kanssa. Tästä avioliitosta syntyi Johanna vuonna 1810. Johanna oli myöhemmin Hakosalmen Vanhatalon emäntä.

4. sukupolvi – Juho Antinpoika ja Johanna Venttolasta

Juho Antinpoika syntyi vuonna 1795 ja nousi Anttilan isännäksi vuonna 1824. Hän haki puolisonsa Kuhmoisten Venttolasta. Johanna Antintytär eli vuosina 1798–1866.

• Venttolan ja Otteleen talonpoikaissukuja voidaan seurata 1600-luvun alkuun.
• Henriika (1824–1873) jatkoi myöhemmin Anttilan emäntänä.
• Heta Teena syntyi vuonna 1826.
• Johanna Fredriika syntyi vuonna 1830 ja kuoli 11-vuotiaana vuonna 1841.
• Serafia syntyi vuonna 1833 ja avioitui pitäjännikkari Emanuel Ekqvistin kanssa.
• Nuorin Juho syntyi vuonna 1836 ja kuoli vuonna 1841.

Serafia Ekqvist muistetaan hurskaana ja auttavaisena ihmisenä. Nälkävuonna 1868 hän hoiti omien lastensa lisäksi 21 alle 12-vuotiasta orpolasta. Lapset saivat kunnan järjestämää ruoka-apua ja selvisivät hengissä.

5. sukupolvi – Henriika ja Viitalan Aabrami

Koska Juhon ja Johannan pojat kuolivat lapsina, talon jatkajaksi tuli vanhin tytär Henriika. Hän eli vuosina 1824–1873.

• Henriika avioitui vuonna 1843 Abraham eli Aabrami Yrjönpojan kanssa.
• Aabrami oli syntynyt vuonna 1815 Virtain Toisvedellä, Viitalan talossa.
• Aabramista tuli Anttilan isäntä vuonna 1847.
• Perheen ainoa poika Juho Heikki jatkoi myöhemmin talon isäntänä.

6. sukupolvi – Juho Heikki ja Kustaava

Juho Heikki Anttila syntyi 8. maaliskuuta 1847. Hän oli vanhempiensa ainoa poika, joten isännyys siirtyi hänelle luontevasti. Hän kuoli sydäntautiin 6. joulukuuta 1915.

• Juho Heikki vihittiin Pälkäneellä 7. heinäkuuta 1874.
• Puoliso Kustaava Benjamintytär syntyi Kuulialassa 9. joulukuuta 1852 ja kuoli 28. tammikuuta 1915.
• Kustaava oli Benjamin Kuulialan ja Albertiinan kahdestatoista lapsesta seitsemäs.
• Juho Heikille ja Kustaavalle syntyi 20 vuoden aikana 13 lasta.
• Heidän aikanaan Anttilan rakennukset siirrettiin nykyiselle paikalle ja Alasen maat yhdistettiin Anttilaan.

Kustaava Kuulialan sukujuuret

Kustaavan sukujuuret ulottuvat moniin vanhoihin hämäläisiin talonpoikais- ja rusthollarisukuihin. Rustholli oli maatila, jonka tehtävänä oli varustaa ratsumies ja hevonen sotaväelle.

Kustaavan isä Benjamin Joosepinpoika syntyi Sahalahdella 15. joulukuuta 1818. Hän avioitui vuonna 1840 Pälkäneen Onkkaalan Anttilan Albertiinan kanssa. Albertiina oli silloin 16-vuotias. Benjamin tuli vävyksi Anttilan rustholliin ja myöhemmin Kuulialan kartanon isännäksi.

Benjaminin syntymäkoti oli Tivarin rustholli Sahalahden Tursolassa. Hänen isänsä suku oli tullut sinne Kuhmalahdelta. Kuulialassa Benjamin tunnettiin tarkkana, älykkäänä ja hyvämuistisena kertojana. Hän kuoli 28. syyskuuta 1888.

Albertiinan sukujuuria löytyy Pälkäneeltä, Luopioisista, Hauholta, Hattulasta, Sääksmäeltä, Urjalasta ja Kangasalta. Kangasalan sukuhaaran kautta suvulla on lähteen mukaan yhteisiä esi-isiä presidentti J. K. Paasikiven kanssa.

Sukuhaaraan kuuluu myös pappeja ja kirkonmiehiä. Tunnetuin heistä on piispa Paavali Juusten (1516–1576). Hän jatkoi Mikael Agricolan työtä uskonpuhdistajana sekä suomen kielen ja kirjallisuuden kehittäjänä. Juusten oli ensin Viipurin ja myöhemmin Turun piispa.

Juhana-herttua lähetti Juustenin johtamaan rauhanneuvotteluja Venäjälle. Neuvottelut epäonnistuivat, ja Juusten joutui olemaan lähes kolme vuotta vankina Moskovassa Iivana Julman määräyksestä.

Benjamin ja Albertiina saivat kaksitoista lasta. Kolme kuoli pieninä, mutta yhdeksän eli aikuisiksi ja perusti perheen. Lapset muuttivat eri puolille Suomea. Kustaava päätyi Längelmäelle Anttilan emännäksi.

Perheen toiseksi vanhin poika Benjamin käytti sukunimeä Nurminen. Hänen poikansa ottivat myöhemmin käyttöön nimen Kuuliala. Benjamin Nurminen toimi Pälkäneen kunnan kassanhoitajana ja kymmenen vuotta kuntakokouksen puheenjohtajana. Hän kuoli keuhkotautiin vuonna 1891 vain 40-vuotiaana. Hänen kuolemansa jälkeen Kuulialan kartano päätyi konkurssiin ja siirtyi suvun ulkopuolelle.

7. sukupolvi – Janne ja Tyyne Anttila

Juho Heikin ja Kustaavan vanhin poika Janne, viralliselta nimeltään Juho Benjamin, syntyi vuonna 1878. Hän avioitui vuonna 1906 Juupajoelta kotoisin olleen Tyyne Karoliina Ala-Sahren kanssa. Janne kuoli vuonna 1928 hieman alle 50-vuotiaana.

• Janne ja Tyyne hoitivat suurta maatilaa ja kasvattivat lapsiaan Anttilassa.
• Janne osallistui myös kylän yhteisiin hankkeisiin ja luottamustehtäviin.
• Jannen kuoltua Tyyne jäi vastuuseen tilasta ja alaikäisistä lapsista.
• Vuonna 1930 Anttilassa oli noin 50 hehtaaria peltoa, 20 lehmää ja viisi hevosta.
• Pellosta noin kuusi hehtaaria kasvoi ruista, 14 hehtaaria muuta viljaa, 18 hehtaaria heinää ja yksi hehtaari perunaa.

Sotavuodet

1930-luvun loppu muutti Anttilan elämän. Talvisota alkoi, ja 26-vuotias Aarno, josta oli tarkoitus tulla seuraava isäntä, kaatui Tolvajärvellä joulukuussa 1939. Hänen kuolemansa vaikutti koko sisarusparven tulevaisuuteen.

Sodan menetykset olivat Längelmäellä hyvin suuret. Historiikin mukaan talvisodassa kaatui 91 ja jatkosodassa 109 längelmäkeläistä miestä. Yhteensä menetettiin 200 miestä, joista monet olivat perheellisiä.

Historiikissa käsitellyistä serkuksista 17 osallistui sotaan. Heistä kuusi kaatui ja kymmenen haavoittui. Heinäkuussa 1941 Anttilan kolmen sisaruksen pojat Into Tykki, Tauno Salonen ja Aaro Eerola menehtyivät yhdeksän päivän aikana.

8. sukupolvi – Marjatta ja Arvo Salkolahti

Arvo Salkolahti syntyi Somerolla vuonna 1912. Hänen sukunimensä oli alun perin Sulander, mutta hän vaihtoi sen Salkolahdeksi vuonna 1932. Arvo tuli Längelmäen osuusmeijerin isännöitsijäksi heinäkuussa 1938.

• Arvo vihittiin Marjatta Anttilan kanssa 26. lokakuuta 1940.
• Myöhemmin Arvo jätti työnsä meijerissä ja ryhtyi Anttilan maanviljelijäksi.
• Tilan maita jaettiin Anna-Liisalle, Eerolle ja Marjatalle.
• Sodan jälkeen Anttilasta erotettiin kaksi asutustilaa Karjalasta tulleille siirtolaisille.
• Ida Paukku perusti Tahvolan tilan ja Emil Rättö Koivumäen tilan. Näihin tiloihin siirtyi noin 16 hehtaaria valmista peltoa sekä metsää.

Maatalous koneistui nopeasti sodan jälkeen. Ennen koneita Anttilassa työskenteli kuusi palkattua työntekijää: kolme miestä ja kolme naista. Kaksi työntekijää työskenteli pelkästään karjanhoidossa. Tila toimi myös maatalousopettajiksi opiskelevien harjoittelupaikkana.

Ensimmäinen traktori, Lanz, hankittiin noin vuonna 1950. Hinattava Aros-puimuri saatiin 1950-luvun lopulla. Peltojen salaojitus tehtiin vähitellen käsityönä. Työ vaati suuren joukon miehiä, ja salaojaputket kuljetettiin Vesilahden Narvasta.

9. sukupolvi – Jyrki ja Raija Salkolahti

Jyrki ja Raija Salkolahti ostivat Anttilan vuonna 1974. He jatkoivat maanviljelyä samalla mäellä, jolla suvun jäsenet olivat asuneet jo vuosisatojen ajan.

• Anttilan 300-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1997.
• Historiikin kirjoittaja jätti myöhemmille sukupolville tehtäväksi kuvata, millaista maatalous ja maaseudun elämä olivat 2000-luvun vaihteessa.

Viitalan Aabrami Virroilta

Abraham eli Aabrami Yrjönpoika oli tärkeä henkilö Anttilan historiassa. Hän tuli Virroilta vävyksi Anttilaan ja toi sukuun vahvat virtolaiset juuret.

Aabrami syntyi Viitalan talossa Virroilla 29. lokakuuta 1815. Hän oli kahdeksanlapsisen perheen nuorin. Vuonna 1842 hän otti muuttokirjan Längelmäelle juuri syntymäpäivänään. Anttilassa häntä ei merkitty rengiksi, joten hän oli todennäköisesti jo sopinut avioliitosta Henriikan kanssa.

Aabrami ja Henriika vihittiin 3. kesäkuuta 1843. Aabramista tuli Anttilan isäntä vuonna 1847, vaikka Henriikan vanhemmat olivat silloin vasta noin 50-vuotiaita.

Aabramin isä Yrjö Yrjönpoika (1761–1832) sai haltuunsa Viitalan uudistilan Virtain Toisvedeltä. Tilan pinta-ala oli noin 550 hehtaaria. Yrjö oli lähtöisin vielä suuremmasta Ohtolan talosta, jolla oli maata noin 1 100 hehtaaria. Ohtolaa oli asuttu jo 1680-luvulta lähtien.

Aabramin äiti Regina Yrjöntytär (1772–1863) oli Jäähdyspohjan Heikkilän tyttäriä. Virtain varhaiset asukkaat olivat raivanneet laajoja erämaita viljelyyn. Virtain historian mukaan asutusta tuli alueelle Pirkkalasta eli nykyisen Tampereen suunnalta.

Aabramin vanhempi veli Gabriel jatkoi Viitalan isäntänä. Veli Juho Yrjö meni vävyksi Hirvelän Isotaloon ja muutti myöhemmin perheineen äitinsä kotitaloon Jäähdyspohjan Heikkilään. Veli Manu muutti Saarijärvelle muutamaa vuotta ennen Aabramin lähtöä Längelmäelle.

Aabramin jälkeläiset Anttilassa

Aabrami Yrjönpoika kuoli Anttilan vanhanaisäntänä 12. maaliskuuta 1892. Henriika kuoli jo vuonna 1873 alle 50-vuotiaana. Heille syntyi viisi lasta.

• Johanna syntyi vuonna 1843 ja kuoli 15-vuotiaana.
• Fredriika syntyi vuonna 1845. Hän avioitui vuonna 1867 Orivedelle Savon Paavolan emännäksi. Puoliso oli Juho Heikki Juhonpoika.
• Juho Heikki syntyi 8. maaliskuuta 1847 ja jatkoi Anttilan isäntänä.
• Heta Serafia syntyi vuonna 1848 ja kuoli noin vuoden ikäisenä.
• Amanda Maria syntyi vuonna 1854. Hän muutti vuonna 1873 Tunkelon Mattilaan ja avioitui Juho Aukusti Toivosen kanssa. Amanda kuoli vuonna 1919.

Amandalla ja Juho Aukustilla oli ainakin neljä lasta. Heidän vuonna 1881 syntynyt poikansa Väinö jatkoi Mattilan isäntänä. Väinö osallistui myös Längelmäen kunnallishallintoon.

Koiviston kyläyhteisö

Vanhimmissa veroluetteloissa Koivistossa oli vain yksi talo. Sen isäntänä oli Matti Olavinpoika ainakin 1540-luvulla. Hänen poikansa Erkki käytti sukunimeä Koivu ja aloitti isäntänä vuonna 1555.

Koivisto jaettiin noin vuonna 1565. Erkki Koivun talosta tuli Ylinen. Hänen veljensä Pekka Olavinpoika sai toisen puolikkaan. Sen nimeksi tuli Alanen, koska talo sijaitsi alempana ja lähempänä rantaa.

Ylisessä sama suku jatkoi näihin päiviin asti. Alasessa Pekan jälkeläiset isännöivät vielä neljä sukupolvea. 1690-luvun nälkävuodet katkaisivat isäntäketjun. Alanen merkittiin autioksi, kunnes Samuel Heikinpoika tuli isännäksi vuonna 1697.

Samuelin syntyperästä ei ole varmaa tietoa. Hän saattoi olla Alasen aikaisemman väen sukulainen, mutta tätä ei ole voitu todistaa. Talo siirtyi pian Samuelin veljille Erkille ja Heikille.

Heikki Heikinpojan isännyyden aikana käytiin suuri Pohjan sota. Venäläismiehitys eli isoviha kesti sisämaassa noin seitsemän vuotta ja vaikutti myös tavallisten talojen elämään.

Kylän talot ja asukkaat

Koivisto oli yli 200 vuotta kahden talon kylä. 1790-luvulla Alanen jaettiin Anttilaksi ja Mattilaksi. Mattila-nimen arvellaan tulevan Matti Juhonpojasta, joka oli Alasen isäntänä vuosina 1653–1691. Kirkonkirjoissa taloa kutsuttiin koko 1800-luvun ajan Koiviston Mattilaksi.

Kylän neljäs talo syntyi 1820-luvulla, kun Ylinen jaettiin. Uuden tilan nimeksi tuli Uusitalo. Neljän talon ympärille asettui sotilaita, käsityöläisiä, palvelusväkeä, itsellisiä ja myöhemmin torppareita.

Yksi kiinnostava asukas oli liinakankuri Elias Grönholm (1720–1791). Hän asui Koivistossa vaimonsa Valpuri Rekontyttären kanssa. Liinakankurin ammatti kertoo, että Längelmäellä kasvatettiin ja käsiteltiin pellavaa jo varhain.

Anttilan maalla sijainnut Kankuri-niminen paikka oli asuttu vielä 1900-luvulla. Paikan nimi ja käyttötarkoitus olivat siis säilyneet noin kahdensadan vuoden ajan.

Ruotusotamiehet ja kylän seppä

Ruotsin vallan aikana kylän talot ylläpitivät yhdessä ruotusotamiestä. Sotamies sai pienen maa-alueen viljeltäväksi. Sotilailla oli usein lyhyt ruotsinkielinen sukunimi, vaikka he olivat tavallisesti paikallisia suomalaisia.

• Erik Warg asui Ylisen maalla ja avioitui vuonna 1760 Alasen tyttären Annan kanssa.
• Elias Björk (1755–1789) palveli Koiviston sotamiehenä vuodesta 1779. Hänen leskensä Sofia Heikintytär joutui muuttamaan lasten kanssa pois kylästä kirkon köyhänä.
• Seuraavat sotamiehet olivat Antti Björk (s. 1770) ja Antti Stadig (s. 1766).
• Ruotuväki lakkautettiin Venäjän vallan alussa. Entisten sotilaiden oli löydettävä uusi työ ja toimeentulo.

Koivistossa työskenteli myös pitäjänseppä Juho Yrjönpoika, joka oli Anttilan ensimmäisen emännän Sofian isä. Pitäjänseppä oli arvostettu käsityöläinen, jolla oli maaherran lupa harjoittaa ammattiaan.

Torpat

Torppien tarkkaa perustamisvuotta on vaikea määrittää. Perhe saattoi asua samalla paikalla vuosia itsellisenä ennen kuin se merkittiin kirkonkirjoihin torppariksi.

• Hulmiranta kuului ensin Yliselle ja siirtyi 1860-luvulla Anttilan torpaksi. Torppareina toimivat muun muassa Juho Eliaanpoika ja Emanuel Jokinen.
• Ylinen Hulmi oli Anttilan torppa jo 1850-luvulla. Siellä asui Kuhmoisista tullut Kustaa Leiman.
• Muita Anttilan torppia olivat Heinäjärvi, Ridankorpi, Horma ja Pehkiö.
• Ridankorvessa asuivat Matti Miettinen ja myöhemmin Kustaa Syvänen.
• Horman torppaa viljeli Oskari Horma, entiseltä sukunimeltään Hellman.
• Pehkiössä asui Kalle Kustaa Vuorinen.
• Toivo Berggren oli ensin Anttilan vuokraviljelijä ja myöhemmin lohkotilallinen.

Rakennukset, maatalous ja mökkivuokraus

Anttilan pihapiirin perusrakenne on säilynyt pitkään samanlaisena. Nykyinen päärakennus valmistui vuosina 1911–1912 Jannen isännyyden aikana. Pienempi asuinrakennus siirrettiin aikanaan Alasen tontilta. Kivinavetta rakennettiin 1800-luvun lopulla.

Navetan kivet louhittiin käsin talon lähellä olevasta kalliosta. Myös talli, riihi ja aitat ovat vanhoja. Niitä on korjattu ja muutettu eri aikojen tarpeisiin.

Vanha vilja-aitta siirrettiin rantaan laivasillan lähelle. Lähiseudun kauppiaat käyttivät sitä tavaroiden varastona. Rannassa sijaitsi myös pieni mökki, jossa Anna Maunus eli leskenä vuosikymmeniä.

Marjatta ja Arvo Salkolahti aloittivat mökkien vuokrauksen jo 1940-luvun lopulla. Mökkivuokraus jatkui myöhemmin maatalouden sivuelinkeinona. Historiikin kirjoittamisen aikaan tilan päätuotantosuunnat olivat sikatalous ja viljanviljely.

Marjatta ja Arvo osallistuivat aktiivisesti kylän, kunnan, seurakunnan ja osuustoimintajärjestöjen luottamustehtäviin. Eläkepäivinä Arvo soitti viulua Längelmäen Pelimanneissa.

Lähteet

Tämä laitos perustuu Seppo Unnaslahden vuonna 1997 laatimaan sukuselvitykseen. Kertova osuus on kirjoitettu uudelleen selkeällä nykykielellä: pitkiä virkkeitä on lyhennetty ja vanhoja ilmauksia avattu. Sisällön tarkoitusta ei ole muutettu.

• Längelmäen, Kuhmoisten, Sahalahden, Pälkäneen ja Virtain historiat
• Längelmäen, Kuhmoisten, Pälkäneen ja Virtain seurakuntien rippi- ja historiakirjat
• Jalmari Finnen, Viljo-Kustaa Kuulialan ja Tapani Aarelan laatimat sukuselvitykset
• Anttilan suvun jäsenten lähettämät sukuselvitykset
• Kirjoittajan oma esivanhempien taulu
• Suomen maatilat II
• Salkolahden perheen haastattelut

Tarkkuutta vaativat sukutaulut ja perheluettelot on säilytetty alkuperäisinä kuvina, eikä niitä julkaista tällä sivulla.