Mökkivuokraus perheyrityksenä

Family Business

Mökkivuokraus Suomen sydämessä

 

Mökkivuokraus Salkolahden Lomamökeillä alkoi 1990-luvulla, mutta maatilamatkailun historia Mikko ja Eija Salkolahden isännöimällä Anttilan tilalla ulottuu 1930-luvulle.

Anttilan tila on ollut vuodesta 1697 asti samalla suvulla. Viimeisin sukupolvenvaihdos tilalla tehtiin vuonna 2002, jolloin kymmenes isäntäpari, Mikko ja Eija Salkolahti, ottivat tilan hallintaansa. Seuraavaa sukupolvea edustavat Eijan ja Mikon lapset Veera, Jenny, Katri ja Eero, joita näkee usein talon pihapiirissä.

Salkolahdet alkoivat vuokrata lomamökkejä 1990-luvulla, mutta maatilamatkailun historia tilalla alkaa jo 1930-luvulta. Tuolloin tilalla otettiin vastaan helsinkiläisiä kesävieraita. Heille katettiin ruoka hienosti saliin samalla, kun talonväki söi tilan päärakennuksen suuressa pirtissä. Lapsille oli oma kattaus kotoisasti keittiössä.

Kesäsiirtolatoimintaa ja pitopöytiä ryhmille

 

1950-luvulla tila toimi kesäsiirtolana, jolloin talo tyhjennettiin kaikista huonekaluista lasten temmellyksen tieltä. Nykyisten kesäleirien kaltaisessa kesäsiirtolassa oli yhtä aikaa parhaimmillaan 70 lasta ja heitä kaitseva työväki, joten vilskettä riitti. Talon oma väki työläisineen asui tilan eri rakennuksissa ja ruokaili aittaan rakennetussa kesäkeittiössä.

Vuodesta 1973 vuoteen 1987 tilan emäntä Raija ja isäntä Jyrki ottivat Anttilassa vastaan ryhmäruokailijoita yhdessä edellisen isäntäparin kanssa. Ensimmäisinä vuosina kävijöitä runsaan pitopöydän ääressä oli kesän aikana jopa 2000.

Mökkivuokraus palveluksi maatalouden jälkeen

 

Tilan pihassa on suuri, vuonna 1903 rakennettu kivinavetta. Navetassa oli lehmiä vuoteen 1974 asti. Tilalla kasvatettiin myös sikoja 1960-luvulta vuoteen 1999.

Nykyiset tilan tuotantosuunnat ovat metsätalous ja mökkimatkailu. Vehreät niityt ovat omiaan laidunmaiksi, ja tilan pellot ovatkin viime vuosina olleet aktiivisessa käytössä: pellolla käyskentelee kesäisin Hereford-karjaa, joka muuttaa talveksi 40 kilometrin päähän.

Tilalla on kuusi omaa lomamökkiä, joista yksi on rakennettu ympärivuotiseen käyttöön. Se palvelee talvisin erityisesti läheisen Himoksen laskettelu- ja talviurheilukeskuksen vierailijoita. Isäntäväen hoidossa on lisäksi muiden omistuksessa olevia mökkejä.

Kaikkiaan Salkolahden Lomamökeillä on vuokrattavana yksitoista mökkiä, sähköttömän saaren piilopirtistä viehättäviin mummonmökkeihin, perinteisiin perhemökkeihin ja tasokkaaseen hirsihuvilaan. Mökkejä voi vuokrata Nettimökki.fi -palvelun ja Airbnb:n kautta. Kaikki mökit sijaitsevat luonnon rauhassa Niemijärven ja Längelmäveden rannalla.

Tervetuloa viihtymään luonnon rauhaan

 

Tavoitteemme on pitää tila elinvoimaisena sekä palvella matkailijoita samalla ystävällisyydellä, kuin mitä tilalla on tehty jo kohta 100 vuotta. Olemme iloisia, jos saamme sinut ja perheesi tai muun matkaseurueesi viettämään vapaa-aikaa mukaviin mökkeihimme ja huviloihimme. Teemme kaikkemme, että viihdyt vieraanamme.

Tervetuloa Salkolahden lomamökeille!

Eija ja Mikko Salkolahti perheineen

DO YOU HAVE ANY QUESTIONS?

Contact us now